Kaverini Alex tarjosi minulle 22 dollaria tunnissa jos pelaan pokeria hänen rahoillaan. Otin homman vastaan. Lopetin sitten tunnin kuluttua. Kerron tässä miten kaikki alkoi, ja päättyi.

Oli tyypillinen keskiviikkoiltapäivä Alexin luona. Lounas ravintolassa aamupalaksi, jota seurasi popkornit ja mallaspallot elokuvissa. Olimme palaamassa takaisin Alexin luo backgammonin ja pitsan ääreen, kun Alexin puhelin soi. Se oli ystävämme Will Chase, joka soitti sanoakseen että on Lucky Chancesin kasinolla. Hänellä on hallussaan rahat jotka on velkaa Alexille. Joten, meidän oli parasta pitää kiirettä sillä rahat olivat haihtumassa nopeasti. Yhden kirskuvan U-käännöksen jälkeen olimme matkalla pokerihuoneelle.

Tämä ei ollut hyvä juttu. Milloin tahansa aiemmin kun menimme kasinolle yhdellä autolla, oli ongelmia luvassa. Emme yleensä koskaan halua lähteä sieltä samaan aikaan. Viimeisimmän kinastelun jälkeen lupasimme olla koskaan tekemättä sitä enää. Mutta tässä sitä taas ollaan.

Saavuimme pokerihuoneelle Alexin kävellessä nopeasti varpaisillaan. Hän löysi Willin ja he jäivät neuvottelemaan keskenään minun lähtiessä hakemaan kahvia. Alex liittyi seuraani ja pääsimme "mahdollisuuksien seisovaan pöytään". Siellä oli kahdessa pöydässä no-limit hold'em menossa 1000 dollarin minimiosallistumismaksulla, ja kaksi pöytää hold'emia 20-40 dollarin limitillä, sekä lisäksi pitkä lista 40-80 dollarin hold'em-pelejä jotka alkaisivat pian.

Olin kyllästynyt pelaamiseen, osaksi koska aurinko oli ylhäällä, mutta enimmäkseen koska minulla oli pokerin peluussa lamakausi ja olin ajatellut pitää taukoa jonkin aikaa. Se menee minulla niin että kun häviän, pidän taukoa, ja kun voitan, pidän taukoa. Pidän paljon taukoja.

Alexin käsiä jo syyhysi, hän tarkasteli tilannetta, katseli no-limit must-move-peliä, ja kirjautui pöytään. Yksi paikka oli vapaana ja viisi kutsupaikkaa, joka tarkoitti että peli oli listan mukaan pian täynnä. Jos Alex aikoi pelata no-limittiä, se oli nyt tai ei koskaan. Olin takertunut autokysymykseen joten paljastin idean. "Hei Alex. Luulen että olen keksinyt tavan välttää konflikti sitten kun lähdemme."

"Tarkoitatko että lähdemme nyt?"

"Ei. Jotain muuta", sanoin. "Kerrataanpa. Syy miksi emme pärjää yhdellä autolla on se että emme lähes koskaan halua lähteä samaan aikaan, yleensä sen takia että toinen meistä menestyy pelissä ja haluaa lopettaa ja toinen on jumissa ja haluaa jatkaa. Eikö totta?"

"Totta."

Miten olisi tällainen? Sinä pelaat no-limittiä, ja minä pelaan limittiä, ja vain tänään, pelaamme fifti-fiftiä. Minä otan puolet sinun peleistäsi ja sinä puolet minun. Pelaamme siis tällä tavalla samaa bankrollia ja olemme aina voitolla tai häviöllä saman summan, joten pitäisi olla helppo olla samaa mieltä milloin lopetamme. Miten olisi?"

Alex ei puhunut mutta hän liikkui suoraan kohti itsepalvelulla toimivaa ilmoittautumispöytää kohti. Minä seurasin kintereillä ja kysyin "Oletko mukana vai et?

Alex pysähtyi ja kääntyi. Hän maistoi kahviaan ja katsoi minua. "Olen mukana, olen mukana. Totta kai olen mukana. Mitä muita vaihtoehtoja minulla muka olisi? Jos sanon ei, sitten väität että saat sanoa viimeisen sanan milloin lähdemme koska tulimme tänne minun vuokseni, ja sanot että lähdetään nyt, ja molemmat tiedämme että haluan pelata." Alex puisti päätänsä sen merkiksi kuin olisi alakuloinen. Me kilautimme kuppeja hetken yhteistyön merkiksi.

Kirjautumisen jälkeen istuimme tyhjän pokeripöydän ääreen. Se oli sama 40-80 taalan pöytä jossa olin hävinnyt pari tarjotillista pelimerkkejä yhtenä yönä. Kivuliaat muistot kohtasivat nykyisen hyvänolontunteen bankrollin jakamisesta Alexin kanssa, ja huomasin ajatukseni hajoavan vaaralliseksi kaaokseksi.

"Hei Alex", sanoin. "Miten olisi, haluaisitko ottaa 20% kaikista toimistani vähäksi aikaa, alkaen seuraavasta sessiosta?"

Hän virkosi. "Totta kai! Voin ottaa 50% jos haluat."

"Ottaisitko niin paljon?"

"Jep, ottaisin niin paljon", hän sanoi. "Hitto, ottaisin kaiken toimintasi jos antaisit."

"Kaiken?"

"Kyllä, kaiken."

"Mutta jos sinulla olisi kaikki toimintani, minkä takia pelaisin?"

Alex keskeytti. "Hyvä kysymys. Luulen että minun pitäisi maksaa sinulle palkkaa käyttämästäsi ajasta."

Kumpikaan meistä ei uskonut että tosiaankin tekisimme näin ja minusta tehtäisiin palkkatyöläinen, pelaamassa pokeria Alexin rahoilla. Alex päätti että elämäni maksaisi 40000 dollaria vuodessa ja hän maksaisi minulle sen mukaisesti tunneiksi muunnettuna. Toisin sanoen, hän halusi lyödä vetoa että ensi vuonna tienaisin enemmän kuin 40000 dollaria pelaamalla pokeria, ja silloin se tulisi hänelle kalliimmaksi.

Onnistuin saamaan kahden viikon loman ja 36-tuntisen työviikon, ja Alex viimein antoi periksi. Hän laski päässään palkakseni 22.22 dollaria per tunti.

"Ja kello käynnistyy kun kävelen läpi kasinon ovesta", lisäsin

"Ja sinun täytyy pelata 6-12 ja 9-18 taalan pelejä odottaessasi isompia pelejä", hän puolestaan lisäsi.

Kaiken kukkuraksi sanoin "Ja aion maksaa ruokani sinun pelimerkeilläsi." Alex virnisti tälle. "Arvaa mitä", sanoin, "En edes kysy sinulta bensarahaa."

"Voi kiitos", hän sanoi. "Sen vuoksi pyöristän sinun palkkasi tasan 22 taalaan. "No niin. Pistän all-in. Katsotko vai mitä?"

Jotenkin olimme ajautuneet hullunkuriseen mutta toteuttamiskelpoiseen sopimukseen.
Minulle tuli mieleen retki Coloradossa kaverini Moen kanssa. Oli hämärää ja olimme kiipeämässä eräälle kukkulalle.
Moe heitti jotain alas päälleni, ehkä viisi jalkaa korkealta, ja juuri ennen kuin se tuli, hän huusi "Ota kiinni". Joten otin. Kappale pisti käteeni. Se oli littana kaktuksen pala. Sillä aikaa kun Moe meinasi kuolla nauruun, tajusin kaksi asiaa. Ensinnäkin, kaktuksen neulat olivat tarpeeksi teräviä puhkaistaakseen ihon. Toiseksi, luottamus on kaunis joskin vaarallinen asia.

Täysi luottamus ja Alexin avustaminen oli yhtaikaa miellyttävää ja tympeää. Jos minä suostuin hänen tarjoukseen, minulla oli ttt...työ. No niin, sanoin sen. Mutta vähintäänkin saisin siitä palkkion. Ja saisin vielä pelata peliä jota rakastan. Mutta rakastaisinko edelleenkin tätä?

Kuulutusääni ilmoitti: "Yksi paikka vapaana 6-12 dollarin hold'emiin." Kohonnut käteni tavoitti floormanin silmät huoneen läpi ja paikka oli varattu minulle.

"Okei Alex", sanoin. "Minä teen sen. Otan jobin vastaan. Mutta miten olisi näin? Sen sijaan että mennään fifti-fiftiä tänään, aloitetaan uusi urani juuri nyt 6-12 taalan pelissä. Tämä on hyvä juttu sinulle, koska sinä saat yhtiön omistajana päättää milloin lopetan. Hyvä uutinen minulle on, että ei enää liikenne- tai luottamusongelmia."

Viimeinen asia sai Alexin miettimään, mutta pian hän suostui. Löimme kättä päälle ja sopimus oli lyöty lukkoon. Tein töitä hänelle 22 taalalla.

Otin paikan 6-12 taalan pelissä ja yritin elvyttää kirjanpitotaitojani. Tasan tunnin kuluttua, stäkkini oli pienentynyt tarkalleen 85 taalaa. Se sisälsi 16 taalaa sokeisiin, 12 katsomisiin, 42 taalan häviö taskuviitosilla ja 7-6-5 flopilla, ja 15 taalaa kyljysateriaan sekä tippiin.

En ole kovinkaan kiinnostunut laskemisesta. Voin elää viikkoja laskematta mitä on kuminauhanipuissani. Mutta nyt minä laskin joka ainoan taalan ennen ja jälkeen jokaisen session, plus että minun piti pitää kirjaa milloin aloitin ja lopetin, ja voi sentään, se ei ole onnistunut kovin hyvin tähän mennessä. Mutta ajattelin positiivisia asioita, kuten turvallisuutta. Kuvittelin kuinka hyvältä mahtaisi tuntua ottaa askel taaksepäin kallion jyrkänteen reunalta. Mutta kummallisesti tasamaa tuntui vielä pelottavammalta.

Seuraavalla kädellä oli minun vuoro maksaa iso sokea. Minulla oli 7d-2c. Kukaan ei luovuttanut tai korottanut. Flopiksi tuli 8-7-2, kaikki herttoja, joka antoi minulle kaksi paria. Pieni sokea passattiin, minä panostin, seuraava pelaaja korotti, sitä seuraava korotti ja edelleen sitä seuraava katsoi. Kun tuli taas vuoroni, minulla oli ajattelemisen aihetta.

Mitä tarkoittaa todellakin olla ammattimainen pokerinpelaaja? Joku voisi sanoa että se vaatii tietyn määrän työttömyysvuosia, ja toinen saattaisi sanoa että se vaatii tietyn standardin käyttäytymisen, ja minä voisin lisätä että ammattilaisuus pokerissa on olemassa ainoastaan ammattilaisen ja pelaajayhdistyksen mielessä.

Eikö ole kummallista miten pokerimaailma käyttää sanaa "ammattilainen"? Normaalisti kun sana edeltää ammattia, kuten "ammattilaismuusikko" tai "ammattilaisjalkapalloilija", se viittaa kaikkien muusikoiden ja jalkapalloilijoiden osajoukkoon, nimittäin niihin joille maksetaan musiikin soittamisesta ja jalkapalloilusta.

Mutta joku tässä mättää kun sanaa "ammattilainen" käytetään sanan "pokerinpelaaja" edessä. Otetaan minut esimerkiksi. Missä tahansa yleisesti ymmärrettävässä merkityksessä minä olen "ammattilaispokerinpelaaja". Vielä minulle ei makseta pokerin pelaamisesta, paitsi nyt. Istuessani 6-12 taalan pöydässä pelatessani Alexin käsiä olin sananmukaisesti pokeriammattilainen.

Katsoin uudelleen Alexin 7-2 kättä ja samaa maata olevaa 8-7-2 floppia. Katsoin paisuvaa pottia, ja kuvittelin että pelaisin 20-40 tai 40-80 taalan peliä, tai no-limittiä, omilla rahoillani. Haluan sen takaisin. Tarvitsen sitä. Painetta. Huminaa. Ponnistelua.

Kaksi kylmää takaisin minulle flopissa. Minä luovutin, otin pelimerkkini ja otin rahat ulos. Alex oli pelaamassa no-limittiä. Vedin tuolin hänen takaa juuri kun hän luovutti kätensä ennen floppia.

"Älä välitä siitä jobista", sanoin. "Minä lopetan."

Alex hymyili. "Olen yllättynyt että kestit niinkin pitkään."

"Tarpeeksi kauan 91 taalan häviämiseen. Plus että olet minulle velkaa 22 taalaa tunnin työstä. Se tekee yhteensä 113 taalaa."

Milloin tahansa kun jompikumpi meistä luulee voittaneensa toisen, sitä usein kuitenkiin antaa tilaisuuden toiselle paikata tilanne. Minun avoin virnistelyni ärsytti Alexia ja hän kysyi lujempaa " Mitä sinä söit?" Olin kuin Naantalin aurinko. Hän huusi vielä lujempaa. "Ensiluokkaista kyljystä?" En voinut katsoa häntä. Hän jo karjui "En takuulla maksa siitä"

"Okei okei", sanoin. " Anna 100 taalaa ja tavataan illalla."

Alex kaivoi bankrolliansa ja liu'utti rahan minulle. Hän kääntyi takaisin katsomaan no-limit-pelinsä isoa pottia. Minä katselin ympäri pöytää. Tänään olisi paljon isoja potteja, kuten isojen pottien tekijät istuivat korkeiden stäkkien takana syvine taskuineen. Ja Alex näytti hyvältä, mieheltä jolla ei ollut mitään kiirettä. Viereisessä pöydässä pelaajat istuivat pelaamaan 40-80 taalan peliä. Raavin käsivarsiani ja päätin jäädä ja pelata joitakin seuraavia hold'emeja iltaan asti.Mutta Alex ei tiennyt sitä vielä. Minulle tuli eteen vastustamaton mahdollisuus. Taputin Alexia olkapäille samalla kun nousin seisomaan. Hän säikähti hieman. Tunsin kuinka hän oli hirvittävässä pelossa sanoista joita en malttanut olla sanomatta. "No niin, lähdetään."