Jotkut pokerikirjailijat haaveilevat kirjoittavansa best-seller-kirjan. Toiset haaveilevat pääsevänsä main eventin finaali-pöytään, pelaamaan niitä legendoja vastaan joista heidän tarinansa kertovat.
Jim McManus on saavuttanu molemmat.
Meille kateellisille uhkapeleistä kiinnostuneille kirjailijoille jotka ovat joskus saavuttaneet pokerimainetta, mutta ovat hävinneet mestareille. McManusin yksityiskohdat villistä kyydistä vuoden 2000 world series of pokerin main eventin viidennelle sijalle ja hänen säkenöivä tyylinsä teki kirjasta pienen piirin suosikin jo ennen pokeri-buumia.
Kirjaa voisi kutsua nykypäivän jatko-osaksi Al Alvaresin ajattomalle "The Biggest Game in Town". 90-luvun alun mestariteokselle joka kuvailee maailmaa Las vegasissa ja kaikkia sen ihmisiä. "Positively Fifth Street" ei häpeä sen rinnalla.
McManusin kirjotustyyli asettaa hänet kaiken tapahtuneet ulkopuolella ja vaikka kirja tekeekin kunniaa kaikille suurille uhkapelikirjoittajille jotka ovat olleet aikaisemmin, hänen osuva kokoelmansa vuoden 2000 main eventistä, nousee huomattavaan arvoonsa.
Kun minä tapasin McManusin vuonna 2003 pokeriturnauksssa Reno Hiltonissa, muutama asia pisti silmään - hän on todella mukava tyyppi, hänellä on aito into pokeriin ja kirjallisuuteen ja ettei hän ole vieläkään selvinnyt bad beatistä jolla hän tippuin vuonna 2000. Hänen omistuskirjoituksessa lukee "Kippaa AQ samaa maata kunnes näen sinut ensi vuonna"
Hän puhuu kädestä jossa Hasan Habib meni all-in A4:lla ja McManus maksoi aiemmin mainitulla AQ:lla. Kirjailian dominoiva käsi piti kunnes Habib sai 4:sen riveriltä ja lopetti McMAnusin, siihen asti hyvin onnistunen yrityksen. McManus sai voitostaan 250,000 dollaria ja hemmetin hyvän bad-beat tarinan kerrottavaksi.
Ikävä kyllä hänen katkeruutensa on yksi kirjan huonoista puolista. Hän rypee itsesäälissä liian monta sivua, tuhahtaa turnauksen henkilökunnalle kun he kutsuivat häntä suureksi voittajaksi ja jopa myöntää että turnauksen voittaja Chris "jesus" Ferguson vaikutti uupuneelta kuuntelemaan aiheesta voittajan kunniaksi järjestetyllä päivällisellä.
Toinen huono asia kirjassa on edes takaisin meneminen pokeri turnauksessa ja McManusin koostessa Ted Binionin murhan oikeuden kaynnistä, Binion joka oli casinon omistaja jonka ilmeisesti murhasivat hänen strippari tyttöystävä ja tämän rakastaja Rick Tabish. Oikeuden köynti on kyllä mielenkiintoinen pienine yksityiskohtineen ja kirjailijan tehtävä oli kirjoittaa oikeuden käynnistä. Mutta kun McManus on päässyt pitkälle main eventissä, lukijat ovat koukussa pokeri toimintaan ja pätkät oikeudenkäynnistä tuntuvat mainoskatkoilta jotka mielummin pikakelaisi ohi.
Vaikka kirjassa on pieniä vikoja, ei se haittaa kirjailijan tarinaa, kuinka hänestä tuli kotipelien pelaajasta joka-pojan pokerisankariksi yhdessä yössä. Kuinka hänet oli lähetetty kirjoittamaan lehti-juttua, mutta pokeri-into iski ja hän käytti 4000$ ennakkonsa ja hieman omaa rahaa osallistuakseen main eventtiin.
Juttu menee kiinnostavaksi, tietysti, kun hän alkaa voittamaan. Se on älykästä,nopea tempoista ja helposti luettavaa. Monet pokerin tuntijat voivat eläytyä kirjailijan intoon; hänen loppumaton intonsa opiskella kuuluisia pokerikirjoja, kirjailijoita jota hän tulee pian kohtaamaan pöydässä. Hänen loputon harjoittelunsa pokeri-ohjelmistolla ja hänen sienimäiseen imuunsa tiedoista joita hän kerää keneltä tahansa josta kuvittelee olevan apua. Mukana myös nimekkäitä ammattilaisia joita hän kohtaa matkallaan.
Pokerinpelaajina me kannustamme pöydän laidalta kun McManus taistelee sankareitaan vastaan, sellaisia kuten T. J. Cloutier ja Daniel Negreanu. Ja kun hänen pelaamisensa ei välttämättä aina ole ammattilaisten tasoa, hänen sydämmensä ja intonsa ainakin on.
Kirjoittajina, me kannustamme McManusia vakaaseen otteeseen kirjallisuudesta ja hänen taitoonsa kirjoittaa luovia pokeri tarinoita joista näkyy pokerin suurten sanaseppion vaikutus.
Tässä mieleenjäävä kirjoitus aikaisesta luvusta: "Pokeri ei ole sosialistinen tai totalitaarinen peli. Paljon kuten taloudelliset markkinat, peli on pelottava areena, jossa rahan hallinta, onni ja älykkyys yhdistyvät päättämään kuka tulee voitetuksi. Varallisuutta luodaan, egoja tuhotaan, verta vuodatetaan".
Jos tämän tyyppinen runollinen pokeri tarinankerronta kiinnostaa sinua, silloin "Positively Fifth Street" on sinun pakko lukea. Mutta vaikka olisit vain arkinen pokeri-fani joka pitää hyvistä kirjoista, on luultavaa että pidät tästä.
| Login to Add a Comment » |


Digg
Facebook
Twitter
Google