Joskus saatua ensivaikutelmaa voi olla hankala muuttaa. Scott Fischmanin antama ensivaikutelma pokeria seuraaville ihmisille saattaa hyvinkin olleen vain bluffia.
Tai ainakin semi-bluffia.
Kuten useimmat pokerin katsojat, minä näin Fischmanin ensi kerran ESPN:llä vuoden 2004 WSOP:ssa, jossa hän voitti 2 ranneketta. Lähetyksiä seuranneet näkivät julkean,hieman yli parikymppisen pojan nojailemassa taaksepäin samalla kun hänen parantumaton AK:nsa voitti Joe Awadan viitosparin pöydän pariutuessa kahdesti vieden nuorukaisen voittoon. Itse tapahtuma luultavasti vaikutti enemmän Awadan kuin Fischmanin kuuluisuuteen; hänen hieno suhtauminen häviöönsä ansaitsi hänelle lempinimen " Hellä Joe", mikä on jäänyt elämään.
Fischman sai huonoa mainetta pamauttamalla tämän jälkeen eräässä ESPN:n läheytyksessä, että hän ja hänen kaverit omistavat koko WSOP:n. Katsojille jäi selvä käsitys tästä ihmelapsesta: lahjakas ja epäkypsä, ja varsinkin jälkimmäinen ominaisuus näytti pysyvän.
Mutta sitten jotain kummallista tapahtui nopeasti Fischmanissa: hän kypsyi. Vaikka en alussa pitänytkään hänen käytöksestään niin hänen tuloksensa puhuivat puolestaan, eikä häneltä voinut välttyä jos katsoi pokeria TV:stä.
Mitä enemmän katsoin, sitä enemmän aloin kuitenkin pitämään hänen pelistään.
Ja minun täytyy sanoa, että aloin pitämään myös hänen käytökseestään. Yhtäkkiä hän kannusti amatöörejä finaalipöydissä toivottaen heille menestystä tihkuen itse maailmanluokan tasoa.
Hän säästi paljon rahaa esittämällä muutamia loistavia kippejä taskupareilla ja teki yhden upeimmista televisioiduista bluffeista miesmuistiin. Hän re-raisesi pienestä blindistä 95o:lla sen jälkeen kun David Ulliot oli korottanut potin verran isosta blindistä samalla kädellä kuin Fischman.
Joten siinä vaiheessa, kun entinen jakaja ja hotellin parkkipoika vähän aikaa sitten julkaisi kirjan nimeltään Internet Pokeri, hänen uskottavuutensa silmissäni oli noussut nuoresta lahjakkuudesta erääksi lempipelaajistani niin lyhyessä ajassa, että ajattelin olevan 20$ arvoista nähdä mitä hänellä on sanottavaa. On huomattava myös, että hän kirjoitti Card Playeriin loistavaa kolumnia parin vuoden ajan ennen kirjaansa.
Ilmenee, että Fischmanin tiedot internetpokerista ovat yhtä vaikuttavaa kuin hänen oma pelinsä. Nuori ammattilainen antaa helposti luettavassa muodossa monia arvokkaita neuvoja voitolliseen internetpokeriin liittyen mm. oikean pöydän valintoihin, pelikassan hallintaan tai pokerin väistämättömään henkiseen vuoristorataan.
Hän antaa lukemattomia arvokkaita neuvoja koskien erityisesti yhden pöydän Sit and Go:ta.
Hän suosittelee samaa strategiaa mitä itse olin pitänyt hyvänä, mutta en ollut nähnyt kenenkään ammattilaisen suosittelevan; alussa on vältettävä liian monia pieniä potteja, ennemmin kannattaa odotella hyvää kättä ja sitten pelata aggressiivisesti toivoen tuplausta. Hän suosittelee lisäämään agressiivisuutta paljon sinun ollessa johdossa rahasijojen lähestyessä.
Fischman kertoo myös tärkeistä yksityiskohdista muilla internetpokerin osa alueilla sisältäen mm. turnausten häiriötekijöiden välttämistä. Hän neuvo välttämään jatkuvaa tulosluetteloiden tarkkailua ja omaa sijoittumista muihin, mikä on kova kiusaus monille internet-turnauksia pelaaville.
Fischmanin parhaat neuvot saattavat olla kuitenkin punaisella korostetuissa osioissa joka kappaleessa. Näissä hän kertoo kappaleen olennaisimmat asiat tiivistetysti.
Ehkä tähän astisista pokerikirjoista viihdyttävin lausahdus löytyy myös yhdestä näistä punaisista osioista. Kirjan sivulla lukee sivulle 95 seuraavasti: " Vaikka onkin hyvä olla arvaamaton pokeripöydässä, on vielä parempi olla väärinymmärretty siellä."
Hetken hiljaa mietiskeltyäni tätä tajusin siinä
paljonkin järkeä. Väitteen tarkoitus on opettaa luovuutta, mikä on yksi vaikeimmista luonteenpiirteistä omaksua. Fishman oikeastaan kehoittaa pelaajia näkemään myös pokerin harmaat alueet eikä vain pelkkää mustaa tai valkoista.
Se on hankala asia, mutta Fischman kertoo sen helpon oloisesti, samalla tavoin kuin hän pelaa pokeria ja manipuloi vastustajiaan.
Vain pienen internet-turnauksen sisäänpääsymaksun hinnalla voit päästä kokemaan tämän ja monia muuta viisaita ajatuksia suoraan yhdeltä nykyajan nuorista pokerin supertähdistä.
| Login to Add a Comment » |


Digg
Facebook
Twitter
Google