Palasin hiljattain eräältä opettavaisimmalta pokerinpeluumatkalta, jolla olen ollut pitkään aikaan. Tämä artikkeli ei kuitenkaan käsittele sitä, kuinka paljon tienasin ulkomailla. Se oli erilailla palkitseva matka. Mutta ennen kuin kerron millä tavalla se oli erityisen palkisetva, haluaisin sinun ajattelevan pokerinpeluuta ja rahaa.

Ajattele tätä. Vuonna 2001 The New York times arvioi, että 45 miljoonaa amerikkalaista pelasi pokeria säännöllisesti. Se oli reilusti ennen internetpokeria ja televisioitua World Poker Touria. Kuinka paljon luulet pelaajia nykyään olevan? 55 miljoonaa? 70 miljoonaa? 100 miljoonaa?

Ollaan konservatiivisia ja arvioidaan, että 50 miljoonaa amerikkalaista pelaa pokeria säännöllisesti. Mitä tarkoittaa säännöllisesti? Joka päivä? Joka viikko? Joka kuukausi? Sanotaan, että se tarkoittaisi keskimäärin 10 pelisessiota vuodessa. Tiedän, että luku on luultavasti äärimmäisen pieni, mutta käytetään sitä.

Kuinka paljon keskimäärin rahaa luulet ihmisten käyttävän pokerin pelaamiseen yhdessä sessiossa? Tarkoitan tällä kuinka paljon he tuovat rahaa peliin - en sitä, kuinka paljon he häviävät. Ajatellaan taas alakanttiin ja arvioidaan, että pokerinpelaajat käyttävät keskimäärin 20 dollaria pelisessiossa.

Näillä harkitun pienillä luvuilla rahamäärä, jolla amerikkalaiset pelaavat pokeria Yhdysvalloissa joka vuosi, on aivan valtava. Se on 10 miljardia dollaria vuodessa. Ajattele, 10 000 000 000 dollaria. Se on iso rahasumma.

Mieti seuraavaksi tätä. Minkälainen imago pokerilla ja sen pelaajilla on tavallisten ihmisten mielestä? Hyvin positiivinen? Negatiivinen? Tavallaan negatiivinen? Veikkaisin, että monien mielipide vastaa viimeistä vaihtoehtoa. Se on toki muuttumassa. Mutta monet ihmiset arvostaisivat pokerinpelaajan jonnekin keilaajan alapuolelle, mutta poliitikon yläpuolelle. Siis ei aivan pohjalle, mutta mediaanin alle kuitenkin.

Me vakavat pokerinpelaajat haluaisimme varmaankin muuttaa imagoamme paremmaksi. Vaikka sen takia, että se houkuttaisi lisää sponsoreita turnauksiin ja toisi lisää hyvää julkisuutta pelille, jota rakastamme. Toki jotkut meistä pitävät vanhanaikaisesta, hieman sotkuisesta baaripelurin imagosta. Mutta kun ajattelemme pelin parasta, hieman uskottavuutta ja positiivinen julkisuus ei tekisi pahaa, vai kuinka?

Lopuksi, pohdi tätä. Tuhannesosa, 0.001. Ei siis käytännössä mitään. Se on kymmenyksen kymmenyksen kymmenys. 1/10 pennistä. Ei siis todellakaan juuri mitään, eikö vain?

Jos pokeriyhteisö antaisi tuhannesosan kaikesta siitä rahasta, jonka käytämme pelaamiseen, lahjoittaisimme 10 miljoonaa dollaria vuodessa hyväntekeväisyyteen. Se on paljon rahaa hyväntekeväisyteen, tarpeeksi, jotta tulee huomatuksi ja saa arvostusta jopa kaikista kriittisimmiltä uhkapelien vastustajilta.

Se on enemmän kuin vain idea. Monet ovat jo alkaneet organisoimaan näitä pokerirahankeruukokeiluja. Ja tiedätkö mitä? Nämä turnaukset ovat jymymenestyksiä.

Ok. Takaisin alkuperäiseen tarinaan, opettavaiseen pokerimatkaani. Pelasin loistavassa hyväntekeväisyysturnauksessa. En tienannut penniäkään, vaikka olin 8. melkein sadasta pelaajasta. Itse asiassa se maksoi minulle 100 dollaria. Mutta se oli silti hyvin palkitsevaa. Pelasin hyväntekeväisyysturnauksessa Port Chesterissä, New Yorkissa, jossa kerättiin rahaa aivosairauksien hoitoon. Jason Daloia järjesti sen. Hänen anoppinsa sairaus innosti hänet siihen. Hän teki hienoa työtä. Hän toi yhteen lähes 100 ihmistä, jotka keräsivät yli 20000 dollaria pelatakseen No Limit Hold Emia voittaakseen hienoja palkintoja (tosin ei rahaa) ja auttaakseen tärkeää asiaa.

Me kilpailijat pelasimme tosissamme noin 7 tuntia ja saimme tuplapalkinnon. Peli oli jännittävää, hyvin organisoitua ja dramaattista. Emme saaneet tyydytystä vain palkinnoista, vaan myös tunteesta, jonka saimme tietäessämme tekevämme jotain merkittävää, eli keräävämme tuhansia dollareita vaikean sairauden hoitoon.

Me monet osallistujat saimme innostuksen ihmisiltä, jotka olivat sarastuneet tai sitten omasta huolestamme koskien tätä sairautta, joka vammauttaa keski-ikäisiä aikuisia. Kaikki hyväntekeväisyys tarjoaa potentiaalista hyötyä. Kaikki mitä se vaatii, on jonkun energisen organisointikykyisen ihmisen, tärkeän asian ja auttamisenhaluisia pokerinpelaajia.

Jason järjesti turnauksensa niin, että miltei 100% sadan dollarin buy-inistä ja sadan dollarin rebuysta menivät hyväntekeväisyyteen. Siellä ei ollut rahapalkintoja, joten ainoa osa, joka ei mennyt hyväntekeväisyteen meni parin suuremman palkinnon ostoon, tilojen vuokraan ja ruokakuluihin. Jakajat olivat töissä ilmaiseksi. Valmistajat lahjoittivat chipit ja kortit. Card Player Magazine anteliaasti lahjoitti viimeisimmän numeronsa kaikille osallistujille. Toimin juontajana myös ilmaiseksi ja käytin myyntikykyjäni juontamalla hyväntekeväisyyshuutokaupan, jolla saatiin lisärahaa hyväntekeväisyyteen.

Tämä MS Charity Tournament näyttää jatkuvan vielä myöhemminkin. Pitäkää se mielessänne. Ehkä näemme vastaavaa World Poker Tourissa joku päivä. Toivottavasti. Se auttaisi loistavasti hyväntekeväisyyttä ja parantaisi samalla pokerin imagoa. Tämä kyseinen turnaus ei varmasti ole kuitenkaan ainoa hyväntekeväisyyspeli New Yorkissa. Kaukana siitä. Kahtena viime viikkona viisi eri porukkaa ovat kääntyneet puoleeni etsiessään apua järjestääkseen hyväntekeväisyysturnauksia.

On monia eri tapoja, joilla nämä järjestöt keräävät rahaa tapahtumistaan. Jotkut vain ottavat 25-50% buy-ineistä ja lahjoittavat ne, sitten pelaavat turnauksen, kuten se pelattaisiin kasinolla, eli loput rahat jaetaan voittajapelaajien kesken. Joissain tapahtumissa pelaajat sitoutuvat ennen turnauksen alkua lahjoittamaan osan potentiaalisista voitoistaan hyvän asian eteen. Jotkut taas suunnittelevat käyttävänsä sopimuksia kerätäkseen rahaa. Tällaisissa tapahtumissa pelaajat pelaajat saavat alkustackinsa sen mukaan kuinka paljon he sopivat lahjoittavansa. Puhu ystävillesi, jos keräisitte rahaa ja osallistuisitte hyvän asian vuoksi.

Tulevaisuudessa, tulevana vuotena, löytyy varmasti paljon tilaisuuksia meille pokerinpelaajille osallistua tällaisiin turnauksiin. Jos et ole vielä tehnyt niin, voin vakuuttaa, että pelaaminen näissä tapahtumissa on hauskaa ja palkitsevaa - varmasti hintansa väärtiä. Uskon että, julkisuus ja hyvä tahto, jota ne tuovat pokeriin ja pelaajiin, tekee hyvää pelille. Ja tietysti, se on myös koko maailman parhaaksi!

Ashley Adams on pelannut pokeria vuodesta 1961, kun hän oppi sen kirjaimmellisesti isoisänsä polvella. Hän alkoi pelata vakavasti 1993, kun Foxwood Resort Casino Ledyardissa, Connecticutissa avasi pokerihuoneen. Hänet voi yleensä löytää sieltä 20/40 stud- tai 2/5 no limit hold'em -pöydästä.

Ashley järjestää myös hyväntekeväisyyspokeriturnauksia, opettaa yksityisesti pokeria, sekä Bostonin aikuiskoulutuskeskuksessa. Hän on myös usein vieraana radio- ja tv-ohjelmissa (hän on ollut mukana WBZ-AMilla, WHDH Channel 7 TV:llä, WGBH-YVllä, NECN-TVllä) ja hän aloittaa pian oman radio-ohjelmansa pokerista.