Uusi pokeri dokumentti "No Limit" luovuttaa mahdollisen voittokäden, koska Päähenkilö, vaikka näyttääkin hyvältä, ei koskaan oikeastaan laita kaikkea peliin. Ainakaan emme koskaan näe hänen tekevän niin, olipa hän sitten pöydän äärellä tai perusteellisten tunteiden heilahdusten ja vastoinkäymisten, jotka jokainen ammattilaiseksi pyrkivä pokerinpelaaja kohtaa.

Elokuvan ainoa vahvuus, valitettavasti, korostaa sen suurimpia heikkouksia. Elokuvassa on monen kuuluisan pokerinpelaajan energisiä haastatteluja. He antavat piristäviä sisäpiirin näkökulmia voiton ilosta ja häviön tuskasta ja luonteen lujuudesta, jota tarvitaan selviytyäkseen tässä karussa ja usein armottomassa pelissä.

Daniel Negreanu, jolla on maine ystävällisenä pelaajana pöydässä, mikä saattaa olla seurausta hänen menestyksestään, näyttää katsojille itsestään puolen, jota ei ole ehkä koskaan ennen nähty. Hän paljastaa painostavan vastustajiaan säälimättömästi, jopa siihen pisteeseen asti, että jos hän tietää jonkun henkilökohtaisista ongelmista, hän keskittyy juuri siihen henkilöön, koska hän tietää henkilöllä olevan haavoittuvainen asenne. Jälkeenpäin hän saattaa tarjota kaverille oluen ja kertoa ymmärtävänsä hänen ongelmiaan, mutta pöydässä "Haluan repiä hänen sydämensä ulos ja tallata sen päälle."

Muita mielenkiintoisia tiedonjyväsiä antavat pokerilegendat kuten Bobby Baldwin ("Kaiken elämässä pystyy rinnastamaan korttipeliin - suurin osa elämästä on muiden ihmisten lukemista oikein") ja legendaarinen teoreetikko David Sklansky, joka toteaa, että todennäköisyydet kaukaa haetun unelman jahtaamiselle ovat elämäsi lisääntyvän laadun arvoiset, vaikka sinulla olisi vain pienet mahdollisuudet onnistua, koska kolikon toisella puolella on eläminen tyhjän katumuksen tunteen kanssa.

Tai kuten ammattilainen Kenna James sen sanoisi: "Pokeri on pienoismaailma elämästä. Se joko kouluttaa sinua ja sinä opit paljon siitä, tai se murtaa sinut täysin."

Ongelma "No Limitin" kanssa on se että emme ole varmoja onko leffan sankari, kuumaverinen yksinhuoltaja Susan Genard, kokenut tunteiden kirjon kumpaakaan päätä elokuvan loppuratkaisuun mennessä.

Ei sillä että pitkätukkainen brunette pitäisi häviämisestä, mutta hän ei näytä tuskailevan sen takia kuten voisi odottaa joltain jolla on menossa huonosti. Suurin osa pokeri "toiminnasta" joka liittyy häneen näyttää jakajan työntävän pottia jollekin muulle ja hänen valittavan bad beatistä ja kylmästä pakasta. Mutta mitä tulee Genardin motivaatioon hänen pokerimatkalleen, joka sisälsi lyhyen sarjan keskitason turnauksia minkä päätöksenä hän yritti lyödä itsensä lopullisesti läpi 5000 dollarin WSOP turnauksessa, emme koskaan oikeastaan saa selville sitä "miksi". Useimmilla eteenpäin pyrkivillä pokerin pelaajilla on jotain joka pitää heidät liikkeessä, palava himo joko rahan, maineen tai onnistumisen tunteen valloittamiseen tai jokin yhdistelmä edellä mainituista, joka puskee heidät takaisin pöytiin huolimatta väistämättömistä sydämentykytyksistä joita ponnistelu aiheuttaa. Genardin kanssa, emme ole koskaan aivan varmoja.

Lähimmäksi johon pääsemme on kun Genard myöntää alussa että se periaatteessa näytti silloin hyvältä idealta, joka tuli entisen amatöörin Chris Moneymakerin hämmästyttävän voiton vuoden 2003 WSOP:n pääturnauksen jälkimainingeissa. Hän luulee, ehkä oikein, että aika oli kypsä hankkia pala pokeribuumin piirakasta tuottamalla hyvin tehty dokumentti entisen rakkauden, elokuvatuottaja Tim Rhysin, avustuksella hän itse elokuvan tähtenä. Saamme selville että hän täyttää vaatimukset pokerin osalta, (hänen kameran rakastamisensa ei ole koskaan kyseenalaisena) koska hän aiemmin otti pelin jotenkuten vakavasti ja kerran hän voitti pienen turnauksen tienaten 8000 dollaria millä hän ansaitsi maininnan Card Player-lehdestä.

Mikä näyttää tarpeeksi lupaavalta edellytykseltä ja "No Limitillä" on omat hetkensäkin. Mutta mikä siitä puuttuu on totuuden hetki, se hetki jolloin kaikki on pelissä ja pokerin pelaajan koko elanto ja tahdonvoima on koetuksella. Me haluamme nähdä Genardin tuijottavan vastustajaa kun hän rauhallisesti puskee kaikki merkkinsä keskelle ja panee Genardin äärimmäiseen testiin. Haluamme nähdä sen tuskan, pelon ja hänen ajatuskulkunsa päätökseen. Sitäkin enemmän haluamme tuntea tämän hetken, koska sen on siirtymisriitti kaikille ammattilaiseksi pyrkiville seuraavalle tasolle astumiseksi.

Sen sijaan me saamme nähdä lähinnä iloisia otoksia joissa Genard keskustelee muiden pelaajien kanssa pöydässä; miehiä näyttävät viehättävän hänen ulkonäkönsä ja kupliva persoonansa kun taas naisia, mukaan lukien ammattilaisia kuten Kathy Liebert, vaikuttaa nähtävästi ärsyttävän. Jäämme paitsi mistään oikeasta ristiriidasta tai riemuvoitosta.

Ja juuri kun näyttää siltä että niin kävisi, kamerat kirjaimellisesti lopettavat kuvaamisen. Hyvän illan tukemana Genardin käteiskassan ja itseluottamuksen nousun johdosta, hän osallistuu 5000 dollarin Omaha eight-or-better turnaukseen WSOP:ssa. Mutta valitettavasti "No Limit" tuotantotiimille, eikä kenenkään yllätykseksi, ESPN:n yksinoikeus turnaukseen sopimuksessa Harrahin kasinon kanssa jättää "No Limitin" kamerat ja myös elokuvan tuottajan Tim Rhysin sivustakatsojaksi. Mikä pitäisi olla elokuvan huippukohta jää sarjaan puhelinsoitto päivityksiin Rhysille, joka innokkaasti odottaa uutisia sivurajoilla.

Mistä, sattumalta, sielukas ohjaaja löytää itsensä monella muullakin tapaa. Tämä saattaa olla alikehitetty juoni. Jos Genardin oikea motivaatio saattaa olla mysteeri, niin ei ole Rhysin tapauksessa. Genardin nuoren pojan isänä, näyttää siltä että hän sietää Genardin vaatimuksia, valituksia ja yleistä kallista ylläpitoa ei koska hän odottaa "No Limitistä" tulevan suuri kassamagneetti, vaan koska hän yhä rakastaa Genardia. Se loistaa hänen kasvoiltansa ja kun hänelle selviää että Genard odottaa uuden miesystävänsä vauvaa (mikä on pieni shokki, koska meille ei kerrottu, että hänellä on uusi miesystävä) tiedämme että Rhys valehtelee väittäessään ettei ole surun murtama, vaan ainoastaan "pettynyt" raskauden "ajoituksen takia". Se tosiasia että Rhysiä on helpompi kannustaa kun hänen pokeria pelaavaansa vastakappaletta ei auta filmiä yhtään.

Toinen vika on elokuvan nimessä, joka voi olla hitusen harhaanjohtava. "No Limit" on mieleenpainuva fraasi joka edustaa peliä ja elämäntyyliä, mutta Genardin valitsemat pelit ovat fixed-limit Omaha ja Stud eight-or-better. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta koska tämän kansan pakkomielle on rakennettu sen tyypin pokerin varaan jota leffan nimi edustaa, olisi ollut hienoa nähdä hänen pelaavan ainakin pari hold'em turnausta.

Mutta tämä erehdys näyttää silti ihannetulokselta radalle joka vastaa vilpitöntä mutta nähtävästi keskeneräistä tarinaa. "No Limit" on joskus tylsä, joskus viihdyttävä, joskus koskettava, usein outo matka pokerin maailmaan ja, vaikka emme tiedä mitä Susan Genard oppi kokemuksesta, tiedämme että hän näytti hyvältä tehdessään sitä.