Entinen FBI-agentti Joe Navarro kaivautuu kirjassaan "Read em and Reap" paljon kirjoitettuun aiheeseen pokeritelleistä pienellä avulla Poker Bratilta.

Itse tekstissä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Ehkei mitään, ei ainakaan kovin paljoa. Ei sillä, että kirjassa ei olisi kappale tai pari, jotka olisi voinut jättää pois. Navarro on erityisellä tavalla pätevä aiheeseen ja hän innostuneesti jakaa tietojaan ihmisten käyttäytymisestä ja siitä, miten näitä tietoja voi soveltaa pokeripöytiin.

Tarina kertoo, että Navarro kutsuttiin pitämään esitelmää yhdelle Phil Hellmuthin leireistä. Hänen tietonsa olivat niin vakuuttavia, että itse Hellmuth ja muutamat muut pokeriveteraanit, kuten T.J. Cloutier alkoivat kirjoittamaan pitkiä muistiinpanoja. Jälkeen päin he suosittelivat vahvasti Navarron oppeja.

Hellmuth lainaa kirjalle nimeään ja samalla tekee itselleen dollarin tai pari, ikään kuin hän rahaa tarvitsisi. Tämä antaa kirjalle kuitenkin hieman lisäpotkua tähtipelaajan muodossa.

Navarron opit ovat yksinkertaisuudessaan samankaltaisia kuin pokeritellien esi-isän "Crazy" Mika Caron, jonka klassikkokirja "book of tells" säilyy merkittävänä teoksena aiheesta. Se mikä Carolla ja Navarrolla on yhteistä on se, että heidän kirjan opin voi supistaa yhteen voimakkaaseen oppiin:

vahva tarkoittaa heikkoa ja heikko tarkoittaa vahvaa, ja myös säilyy tarkkana ja tärkeänä tietona lukijoille. Entisen FBI-agentin oppi sen sijaan voitaisiin kuvailla sanoin, "pysy tarkkaavaisena"

Sinun ei tarvitse lukea koko kirjaa sisäistääksesi tätä oppia vaikkakin se on arvokas. Eräs toinen arvostelija sanoi, että Navarron opit olisivat olleet sopivampia lentolehtiseen kuin kirjaan. Teksti toistaa hieman itseään ja pääasiallinen oppi pysyy samana.

But tämä mielipide on kirjoittajan ja pelaajan, joka ajattelee tellien olevan yliarvostettuja. Tämä ei tarkoita, että ne ovat tarpeettomia, mutta pelatessa pokeria ei-aloittelijaa vastaan on harvinaista, että telleistä on hyötyä pelillesi.

Sinun ei pitäisi etsiä tellejä, mikä johtaa perusoppiin tarkkaavaisena pysymisestä. Jos huomaat vastustajan heittävät pelimerkit voimakkaasti pottiin kun hänellä on vahva käsi, mutta heittää ne korkealta pöydälle bluffatessaan sinun tulisi ilman muuta havaita tämä ja muistaa se häntä vastaan pelatessa.

Jos kuitenkin käytät liikaa aikaa tellien etsimiseen pokeripöydässä menetät paljon tietoa muista pöydässä tapahtuvista asioista ja se ei ole hyvä asia. Navarro arvioi, että 70 prosenttia pelistä on ihmisten lukemista ja 30 prosenttia strategiaa. Sanoisin, että tämä on lähinnä 50-50, mutta pelaajan lukeminen liittyy paljon myös siihen mitä vastustajasi tekevät. Heidän panostuskaavoista, kun usein he ovat potissa mukana jne. ei niinkään siihen miten he liikkuvat penkillään tai kuinka raskaasti he hengittävät.

Navarro aloittaa kirjansa mielenkiintoisella tiedolla ihmisten käyttäytymisestä, jonka hän oppi vuosinaan FBI:ssä. Hän väittää että jalat ovat ihmisruumiin rehellisin osa. Hän sanoo että ihmisillä on luontainen ""taistele tai pakene"" suhtautuminen kun he joutuvat konfliktiin. Heidän jalkansa kertovat sen kumman polun he valitsevat. Jos vastustajalla on siis vahva käsi hänen jalkansa joko rummuttaa tai ne ovat tuolin ympärille kiedotut, koska hän on valmis taistelemaan tällä kädellä.

Tämä kuullostaa hyvältä vinkiltä, mutta kuinka käytännöllinen se on? Seuraavan kerran kun vastustajasi korottaa UTG:stä ja sinulla on kädessäsi QQ. Mitä teet? hierot silmiäsi ja esität hukanneesi piilolasisi päästäksesi lattialle katsomaan mitä vastustajasi jalat tekevät? Ja jos hänen jalat ovat levottomat, kippaatko kätesi?

Tässä kohtaa tellien kuva alkaa hämärtymään. Niistä on vain apua näin pitkälle. Sinun on parempi tarkkailla suurempaa kokonaiskuvaa vastustajasi käyttäytymisessä. Kirjan ironian tarjoaa puolestaan Phil Hellmuth, joka voi olla luontaisesti lahjakkaampi lukemaan pelaajia kuin kukaan keskiverto pelaaja ja hän viimeisenä tarvitsee lisäoppia telleistä.

Käytännössä ihmisten opettaminen lukemaan toista on sama asia kuin opettaisi jotain olemaan viehättävä. Ihmiset joko ovat sitä tai sitten eivät ja sitä on hyvin vaikea opettaa. Sattumalta Hellmuth oli mukana televisioidussa kädessä jossa peruslähtökohta tarkkaavaisena olemisesta olisi auttanut yhtä hänen vastustajistaan.

Vuoden 2007 WSOP finaalipöydässä, Brett Richey, hyvä nuori ammattilainen, joka oli päässyt aiemmin muutamiin televisioituihin finaalipöytiin, korotti etupositiosta tasku-kuninkailla. Olin sitä mieltä, että ei ole koskaan väärin olla kippaamatta tätä kättä ennen floppia, mutta tämä käsi oli ehkä poikkeus. hänen jälkeensä taidokas Beth Shak katsoi korttinsa, AA, ja korotti all in. Shakin takana Hellmuth vastenmielisen näköisenä heitti muutamat jäljellä olevat pelimerkkinsä keskelle saatuaan myös ässät. Korotuksien yksistään ei olisi pitänyt kiinnittää Richeyn huomiota vaan Shakin ja Hellmuthin käyttäytyminen.

Kun Richey pohti päätöstään, Shak käveli katsomoon ja hytkytti etumustaan tanssien ympäriinsä miehensä ja useiden, ehkä uusien mies-ihailijoiden edessä, samalla huutaen minä sain sen, minulla on ne!. Samaan aikaan Hellmuth käveli Phil Iveyn ja muiden ammattilaisten luokse ilmoittaen, "minulta kesti elle puoli sekuntia laittaa pelimerkit keskelle, alle puoli sekuntia! Mitä luulette minulla olevan?!"

Ässät, kenties? Richey ei selvästikkään kiinnittänyt huomiota. Hän pyysy jakajaa laskemaan pelimerkit ja teki jotain laskelmiaan tietämättään vastustajiensa touhuista. On vaikea kuvitella ettei hän olisi muuttanut mieltään, jos olisi nähnyt nämä kaksi ennen näkemättömän ajattelematonta juhlijaa. Toisin sanoen jos yleisölle sanominen ässistään ei ole telli niin en tiedä mikä on. Richey kuitenkin maksoi ja putosi ulos 8:lla sijalla.

Olisiko Navarron kirjasta ollut apua tuossa tilanteessa? No, kyllä ja ei. Mikään Navarron syvälle menevistä havannoista ihmisen käyttäytymisestä ei olisi ollut avuksi, mutta perussääntö tarkkaavaisena olosta olisi totisesti ollut avuksi.