Kertooko seuraava teksti seksistä vai pokerista? Ajattelet sitä useita kertoja päivässä. Ajatuksesi harhailevat siihen epätavallisina aikoina ja omituisissa paikoissa. Olet ajatellut sitä autossa, työpaikalla ja ruokapöydässä. Sinun pitää myöntää, että olet usein nähnyt siitä jopa unta. Vaikka yrität tietoisesti olla ajattelematta sitä ja keskittyä johonkin muuhun, se hiipii huomaamattasi mieleesi. Kun viimein pääset toistoimiin, alat välittömästi miettimään, milloin pääsisit yrittämään uudestaan (ja mahdollisesti paremmin seuraavalla kerralla).
No niin, mitä luulet? Kertoiko ylläoleva seksistä vai koskeeko se pokeria? Minusta sillä ei ole paljonkaan väliä, koska monille meistä molemmat ovat yhtä kiehtovia ja mukaansatempaavia. Tunnen monia miehiä (ja joitakin naisia myös), jotka käyttävät melkoisen osan päivistään unelmoimalla jommasta kummasta. Eräs pelikaverini vitsailee, että jos molemmat totetuisivat samana päivänä, oltaisiin niin lähellä taivasta kuin maan päällä on mahdollista.
Oletetaan, että pelaat nettiturnauksen 7 tasolla ja stäkkisi riittäisi todennäköisesti takaamaan rahasijat. Juuri sillä hetkellä tyttö/poikaystäväsi katsoo sinua vietteleväsi ja siirtyy ovelin askelin makuuhuoneen suuntaan. Tiedät kyllä, että voisit helposti kirjautua ulos pokerisaitilta ja logata itsesi johonkin muuhun... no, tiedät kyllä mitä tarkoitan. Arvata saattaa myös, että jos kuitenkin päätät pelata turnauksen loppuun, menee tilaisuus sivu suun ja petikaveri on nukahtanut. Mitä siis teet? Lyön vetoa, että useimmat tätä juttua lukevat päättäisivät nopeasti löysätä peliään ja pelata riskillä voitosta. Psykoterapeutti saattaisi pitää päätöstä "mielenkiintoisena."
Tohtori Abraham Maslow kirjoitti vuonna 1943 kuuluisan artikkelin "Inhimillisten tarpeiden hierarkkia". Hänen teoriansa on yksi laajimmin hyväksytyistä psykologian periaatteista, pääasiassa siksi, että se tuntuu niin järkevältä. Hän asetti perustarpeet (fysiologiset tarpeet, kuten ravinto ja happi) pyramidin kantaan ja itsensä toteuttamisen (ihanteet, moraali, huomaavaisuus, jne.) sen huipulle. Hän väitti, että meidän kaikkien (ihmisten) pitää saavuttaa alemmat tarpeet ennen kuin voimme siirtyä ylöspäin ja kasvaa ihmisinä. On huvittavaa, että uhraamme niin usein perustarpeemme pokerille. Seksi on yksi Maslowin määrittelemistä ihmisen perustarpeista. Lisääntyminen on välttämätöntä. Niin on myös ravinto. Kuitenkin näin vastikään kaverin, joka yritti niin epätoivoisesti pysyä pöydässä pakan ollessa hänelle kuuma, että hän vaihtoi vieruskaverinsa kanssa 3 punaista pelimerkkiä ($15 USD) 99 centin arvoiseen rasiaan minttupastilleja. Hän oli niin nälkäinen, että hän nieli pastillit ikään kuin ne olisivat olleet mehukas pihvi. Ulostaminen on yksi perustarpeista. Monet ovat pidätelleet hätäänsä viimeiseen asti ennen ryntäystä vessaan, vain voidakseen katsoa menossa olevan jaon loppuun.
Luulen, että edellisen johdosta minun pitäisi säätää Maslowin teoriaa paremmin pokerinpelaajille sopivaksi. Carlislen pokerinpelaajien tarpeiden hierarkkiassa pokeri on pyramidin kantana. Aivan oikein; voittaminen pokerissa on kaiken perusta. Lopultakin, eikö juuri se pidä meidät vauhdissa? Pyramidin alaosassa on kilpailua, voittoa ja tarvetta nauttia sökötyskorotuksen tehosta. Seksi, ravinto ja vesi; näiden lisätarpeiden vuoro on sitten joskus myöhemmin. Jääkää odottamaan raporttiani seuraavassa Psykologiliiton lehdessä. Olen varma, että tohtori Maslow olisi ymmärtänyt, ainakin, jos hän olisi ollut pokerinpelaaja.
Sen lisäksi, että John toimii kolumnistina useissa johtavissa pokerilehdissä USAssa ja Kanadassa, hän on amerikkalainen asianajaja. Hänellä on maisterin tutkinto oikeustieteessä Länsi-Virginian yliopistosta ja psykologian kandidaatin tutkinto (sivuaineena sosiologia) Lock Havenin yliopistosta. Voit sopia haastattelusta ja puhetilaisuuksista sekä saada lisätietoja pokerin psykologiasta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen carlisle14@hotmail.com.
| Kommentoi | Käännös |














"Pikku korjaus"
Posted July 23, 2007 by lainelauta
edit: Neljä tähteä piti laittaa, mutta vahingossa tuli vain yksi, eikä sitä saa enää editoitua. Sorry.
"Seksiä vai pokeria?"
Posted August 27, 2008 by Tabletti