Bay 101:ssä pelattiin shorthanded peliä 40/80$ blindeillä. Olin itse isolla blindillä ja sain käteeni ässä-kympin. Buttoni korotti ja pieni blindi kippasi. Minä päätin maksaa ja heads up alkoi.
Buttonilla istuva kaveri oli yksi niistä, jotka panostavat puhumalla. Kun on hänen vuoronsa toimia hän ei laita merkkejä pottiin vaan sanoo ensiksi panostavansa ja vasta sitten alkaa työntelemään merkkejänsä. Hän ei tee tätä aina, mutta jos hän alottaa käden näin hän myös yleensä tekee sitä jaon loppuun asti. Jaot tasapainottuivat tietynkaltaisiksi kun kaikki tiesivät toistensa tavat.
Floppi oli 9-4-3 kaikki eri maata. Minä sökötin ja hän sanoi panostavansa. Maksoin sen.
Turnilta tuli 3. Minä sökötin taas. Hän sanoi panostavansa ja minä maksoin.
Riveriltä tuli J. Sökötin.
Sitten tapahtui jotakin.
Jos hän olisi sanonut panostavansa niin olisin varmaan kipannut samantien, tai olisin maksanut heti tai olisin päättänyt vasta sitten, kun hän itse asiassa olisi panostanut pottiin. En ollut vielä päättänyt, mutta olin kohta tekemässä päätöksen.
Jos olisin päättänyt maksaa saman tien, niin olisin laittanut merkit eteen ennen häntä, kuten aiemissa panostuksissa ja sitten hänen olisi pitänyt näyttää kätensä, vaikka hänellä ei olisikaan ollut mitään. Näin me olimme toimineet. Jos hän voitti minut niin olisin heittänyt kortit pakkaan ja potti oltaisiin ojennettu hänelle ilman, että hänen tarvitsi tehdä viimeistä panostusta loppuun. Jos näyttäisin käteni hänen jälkeensä, niin hän laittaisi merkit keskelle mahdollisimman hitaasti ennen kuin jakaja antaisi potin minulle. Tämä on normaalia toimintaa meidän peleissä.
Mutta näin ei tapahtunut.
Tapahtui jotain muuta.
Pelin tempo pysähtyi.
Yhtäkkiä olin elävänä paikassa, missä ajankulussa virtasi kummallisesti tarkoin kaikki äänet ja liikkeet olemassaolosta . Ja tämä kaikki kertoi minulle, että minulla oli paras käsi.
Mutta hän ei ollut sanonut panostavansa vielä.
Päätin maksaa, jos hän panostaa.
Tuli toinen outo hetki.
Muutuin voimakkaammaksi ollen nyt varma siitä, että minulla oli paras käsi. Päätin muuttaa mieltäni. Jos hän panostaisi, niin minä tekisin check-raisen vain saadakseni hänet kippaamaan. Vain jotta voisin viedä taas potin näyttämättä korttejani.
Anna mennä.
Sano se.
Et taida uskaltaa.
Anna mennä.
Tee se.
Vedä.
Kurkota asettasi kohti.
Ja kuole.
Tai käänny poispäin.
Ja kävele.
Sillä ei ole väliä.
Sinä häviät.
On enää kysymys siitä, että kuinka paljon.
-
-
-
Yhtäkkiä hän murtui ja heitti korttinsa pakkaan. Hän toimi viimeisenä riverillä. Minä olin jo sököttänyt, mutta hän ei vaivautunut tekemään edes sitä, vaan heitti vaan korttinsa pois.
Ehkä hän tunsi minun voimani.
Tulen olemaan kuitenkin vielä parempi ja vielä parempaa on myös luvassa. Se vaatii vain harjoittelua.
Tommy Angelo on ollut täysi-aikainen pokeriammattilainen vuodesta 1990 lähtien. Vuonna 2004 hän kehitti kattavan ja henkilökohtaisen valmennusohjelman. Seuraavan 3 vuoden aikana hän otti vastaan 50 asiakasta. Kesäkuussa 2006 hän keskeytti valmennuksen kirjoittaakseen kirjan. Hänen kirjansa, Pokerin elementit, tulee olemaan saatavilla lokakuussa 2007. Lisätietoa Tommyn valmennusohjelmista on saatavilla hänen kotisivuiltaan: www.tommyangelo.com
| Kommentoi | Käännös |












